torstai 23. maaliskuuta 2017

Naama nutturalla

On vaarallista olla naama nutturalla. Alkaa naamaan koskea. Alkaa elämään koskea. Sitä menee ryttyyn ja käpertyy sisäänpäin. Häviää tilaisuuksia, häviää hetkiä, häviää verkkokalvoilta monia kauniita näkymiä. Ne vaan yksinkertaisesti menevät ohitse.

Vältän ihmisiä, joilla on naaman tilalla nuttura. Koitan auttaa ihmisiä, kuuntelen ja toimin, ohjaan keskustelua takaisin valoisalle puolelle. On kuitenkin olemassa hetki, jolloin nostan kytkintä, esimerkiksi kun vatvominen vaivoista jää päälle ja alkaa surkeudessa rypeminen. Se ei ole välinpitämyyttä, se on itsesuojelua.




Nutturuus on nimittäin tarttuvaa laatua. Paha mieli tarttuu yhtä varmasti kuin noro-virus. Ei mene kauan tartunnan saamisesta kun laatta lentää tai huomaat, että oikeastaan tämä onkin aika paska päivä. Ja itse asiassa noron suhteen, tapahtuvat molemmat ilmiöt, sekä laatoitus että hieman paha mieli.

Saamelainen ystäväni kertoi, että hänelle oli lapsuudessa ihan selvä ettei saanut olla naama nutturalla. Kun oltiin luonnon keskellä ja sään armoilla metsästys- tai kalastusreissuilla, se vaikutti koko ryhmään voimakkaasti jos yhdellä pettivät päreet. Se oli tietyissä olosuhteissa hengenvaarallista. Tämä viisaus oli esimerkiksi Viikinkienkin kulttuurin sisällä. Samanlaisia juttuja olen kuullut tapaamiltani sotaveteraaneilta, mahtavia persoonia. Hurtti huumori oli välillä ainoa, joka piti pystyssä ja kasassa. Jos naama venähti, oli hengenlähtö aimo askeleen lähempänä. 

Kaikkihan ei mene elämässä putkeen. Välillä potuttaa ja asiat menevät jyrkästi päin metikköä, se on selvä. Elämä ei ole pelkkää naminamia, vaikka ei talvisotaa enää tarvitsekaan lusia. Mutta pointti on siinä, että antaa potutuksen tulla ja mennä. Sitähän voi aloittaa Loirin Jean-Pierre Kuselan Nauravan kulkurin tekonaurulla ja ottaa riskin, että sitten lähtee se aito naurun kajahduskin. Tai jos sattuu olemaan urheiluhullu, mutta tosikko, naurun voi ottaa vatsalihastreeninä. Ja kyllä aikuisellakin toimii lapsille käytetty kikka. Karkki taskuun tiukan tilanteen varalta, niin pysyy suu tähtien suuntaan.

Muuta asioita, jotka potuttavat. Toimi! Rusinana oleminen ei ole ihmisen arvoista elämää.


torstai 9. maaliskuuta 2017

Pitkä mies

Pitkä mies, joka puolustaa aina. Aina. Joka katsoo silmiin ja jokainen heijastuma kertoo, että olen hyvä, kelpaan, luotan sinuun, arvostan sinua. Iskä.


Dingon pitäisi itse asiassa tehdä toinen versio biisistä nahkatakkinen tyttö. Nahkatakkinen iskä. Kulunut, ikivanha, söpö rotsi. Nahkatakkinen iskä, joka odottaa juna-asemalla puolituntia junan lähtöä, että voi vilkuttaa minulle. Nahkatakkinen iskä, joka tulee jokaikiseen tanssiesitykseen ja voimistelukilpailuun Nunnavuoren palloiluhallille, lukemattomalle määrälle koulujen jumppasaleja, kauppatorin heiluville lavoille, Sigyn saliin, konserttitalolle. Nahkatakkinen iskä, joka sanoo jokaikisen esityksen ja kisan jälkeen, että sehän meni tosi hienosti. Hyvä Sunna!

Pitkä mies, joka tulee auttamaan lukuisiin muuttopuuhiin: kun muutetaan omaan kotiin, kimppakämppään, poikakaverin kanssa yhteen ja erilleen, toisen poikakaverin kanssa yhteen. Ruuvaa lamppuja, naulaa tauluja, korjaa sälekaihtimia, sateenvarjoja, polkupyöriä, autoja. On vähintään ihmemies MacGyver, ratkaisee kaiken. On Teräsmies, puolustaa heikkoja, omaa ehdottoman oikeudentajun.

Iskä, joka selvittää eri härveleiden toimintaa laajoilla, perusteellisilla luennoilla. Kato mä haluan, että sä ymmärrät tämän. Ja samassa lauseessa lukee, että mä tiedän, että sä pystyt ymmärtämään tämän, sä oot fiksu.




Iskä, tuhansien ruuvien mies, jolle tuli roudattua satoja ruuveja kaduilta, ojista, pientareilta. Minulle kehittyi ehtymätön ruuvisilmä. Se kantoi pitkälle, sillä täysi-ikäisenäkin tuli vedettyä fillarilla äkkijarrutuksia jos ilmestyi ruuvi näkökenttään. Ihan vaan, koska iskä sanoi aina, että loistavaa, just tätä mä oonkin tarvinnut. Myöhemmin kuulin, että ruuveja saa kaupastakin. Mutta, silti ruuvin näkeminen tuo edelleen sydämeen lämpimän läikähdyksen.

Iskä, joka halaa kun nähdään. Iskä, jonka hymy yltää korvasta korvaan.  Iskä, joka on lukenut ison määrän eteen kiikutettuja tarinoita, runoja ja värssyjä. Iskä, joka sanoo aina, että loistavaa Sunna, hyvä hyvä, kyllä sä osaat.

Isäkarhut, te olette maailman tärkeimpiä. Rakkautta, josta kumpuaa säikeitä läpi elämän. Läpi kompastumisten, rämpimisen, kyynelten. Iso näkymätön käpälä, joka nostaa ylös.